HKL URA

Meidän tavoite on koota parhaat tyypit yhteen

Hyppää kyytiin, etsimme lisää osaajia luomaan kanssamme kestävää liikennettä!

Kuvituskuva raitiovaunupysäkistä, jonka taustalla on kaksi sinistä taloa ja kolme puuta. Taustalla pilviä ja kaksi lokkia.

Tule meille töihin – meillä on ainutlaatuiset näkymät!

Kun pääkaupunkiseutu liikkuu ja kasvaa, taustajoukot ovat avainasemassa. HKL rakentaa tulevaisuuden kaupunkia ja pitää sen liikkeessä jo tänään. Me HKL:läiset teemme ylpeästi töitä kaikkien niiden tuhansien kaupungin kasvojen eteen, joiden arjessa työmme jälki näkyy. Työssäsi pääset kurkistamaan kaupungin pintaa syvemmälle ja rakentamaan kehittyvää kaupunkiseutua huomista varten. HKL:n työntekijät ovat monipuolinen kokoelma ainutlaatuista osaamista. Pidämme yhdessä kaupungin pyörät pyörimässä!

Kuvituskuva HKL:n oranssista metrosta sillalla. Sillan alla on sinistä aaltokuviota ja metron takana muutama vihreä kuusi.

Me olemme urbaanin kaupungin kasvot

Me HKL:llä ajamme asiakkaidemme etuja pitämällä kaupungin käynnissä ja tarjoamalla palveluita tasa-arvoisesti kaikkien kaupunkilaisten saataville. Voimme olla aidosti ylpeitä siitä, että työmme merkitys näkyy konkreettisesti kaupunkilaisten arjessa, työmatkalaisten aamujen sujuvuudessa ja turistien matkakokemuksissa. Liikkuminen yhdistää meitä kaikkia. HKL on jokaisen kaupungissa liikkuvan arjessa läsnä.

Kuvituskuva HKL:n vihreästä raitiovaunusta Helsingin tuomiokirkon edessä.

Näemme pintaa syvemmälle

Kaikki näkevät maanpäällisen kaupungin. Me pääsemme kokemaan sellaisia kaupungin kulmia, joista vain harvat tietävät. Maanalainen kaupunki, jonka toimivuudesta me vastaamme. Varikot, jonne ratikat lipuvat lepäämään. Pöydät, joissa pääkaupunkiseudun tulevaisuudesta päätetään. Näiden ainutlaatuisten työympäristöjen myötä meiltä löytyy myös erityislaatuista osaamista. Valvomoista varikoille edustamme ammattitaitoa, jota ei muualta Suomesta löydy.

Kuvituskuva HKL:n keltaisesta kaupunkipyörästä, jonka taustalla on eduskuntatalo.

Teemme töitä huomista varten

Työmme ydintä on rakentaa tulevaisuuden kaupunkiseutua ja uusia raideliikenteen yhteyksiä – ympäristö ja vastuullisuus edellä. Kaupungin kasvu vaatii pitkäjänteistä työtä. Sitä työtä tekemään kokoamme parhaita osaajia, jotka uskovat myös osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Halu kasvaa kaupungin kanssa on hyvä merkki siitä, että HKL on arvoisesi työpaikka.

Valvomoinsinööri istuu hymyillen näyttöpaljouden edessä valvomossa.

”Valtaosa helsinkiläisistä käyttää ratikkaa, metroa tai kaupunkipyörää. Ilman meitä he eivät pääsisi kulkemaan.”

Avoimet työpaikat

Liity joukkoomme!

Tule työkaveriksemme! Katso ohesta avoimet työpaikkamme tai kysy lisää sähköpostitse ura.hkl@hel.fi. Kaikki Helsingin kaupungin avoimet työpaikat löydät täältä: helsinkirekry.fi

Kaksi vaununkorjaajaa seisoo huoltamassa raitiovaunua seisoen alhaalla raitiovaunun vieressä.

Seuraa meitä Instagramissa @hklhst

Hankinta-asiantuntija

Vakinainen työsuhde

Hae

Hankepäällikkö

Vakinainen työsuhde

Hae

Kiinteistöpalvelu- ja kehityspäällikkö

Vakinainen työsuhde

Hae
HKL:n insinöörit keskustelevat raitiotieratatyömaan edessä.

Työntekijätarinoita

Tervetuloa tutustumaan ainutlaatuisiin ammatteihimme ja osaaviin ammattilaisiimme!

HKL lyhyesti

HKL on miljoonien matkojen mahdollistaja! Pidämme huolta, että kaupungin liikenne kehittyy ja kulkee huomennakin. Tuotamme ja kehitämme kestävän liikkumisen palveluita laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Omistamme Helsingin raideliikenneinfrastruktuurin ja vastaamme metron, raitiovaunun ja Suomenlinnan lautan liikennöinnistä sekä Helsingin kaupunkipyöräpalvelusta.

1253
Työntekijää
130
Erilaista ammattia
152 milj.
Joukkoliikennematkaa /vuosi
207,2 milj.
€ liikevaihto